Kaikki urheilu- ja harrastehevoset eivät voi hyvin. Joidenkin hoidossa on puutteita, joitakin valmennetaan epäeettisillä menetelmillä.
Onko väärin sanoa se ääneen?
Tätä kysymystä eri muodoissaan on viime päivät pyöritelty hevosmaailmassa enemmän ja vähemmän raivokkaasti. Syynä on tietysti eläinsuojelujärjestö SEY:n kampanja, jonka yhdessä kuvassa esiintyy tuskaisen näköinen, rumasti linkkuun vedetty hevonen.
Joidenkin mielestä kampanja leimaa ikävästi koko hevosalaa ja esittää ratsastuksen eläinrääkkäyksenä.
***
Minustakaan kampanja ei välttämättä ollut SEY:ltä järkevin mahdollinen veto. Hevosväki on herkkätunteista, ja jos ihmiset vetäytyvät siilipuolustukseen, hyviäkin asioita on vaikea viedä eteenpäin. Positiivisessa hengessä tehty yhteistyö toimii paremmin, niin se vain taitaa olla.
Se, onko puolustusreaktioon aihetta, on kuitenkin toinen asia.
Kuten Suomen ratsastajainliitto on asiallisissa lausunnoissaan kertonut, hevosten hyvinvoinnin eteen on tosiaan tehty viime vuosina paljon ja moni asia on mennyt eteenpäin. SEY:n julisteessa näkyvä ”rullaaminen” on Suomessa selkeästi kielletty, meillä on ihania ratsastuskouluja, joissa hevoset tykkäävät ihmisistä ja työstään, palkkioiden avulla kouluttaminen yleistyy vinhaa vauhtia ja parhaillaan keskustellaan vakavasti, sallittaisiinko kouluratsastuksessa kilpaileminen kuolaimettomilla suitsilla niille hevosille, joilla kuolaimettomat paremmin sopivat.
Minusta yksi suurimmista edistysaskelista on se, että hevosten hyvinvoinnista puhuttaessa ei tarkoiteta enää vain fyysistä hyvinvointia. Siitä hyvä esimerkki on SRL:n hyvinvointikiertue, jossa katse on ollut erityisesti koulutuksessa ja hevosen henkisessä olossa. Monella muulla eläinalalla tästä ollaan vielä kaukana. Esimerkiksi maidontuottajat väittävät yhä lypsylehmän voivan hyvin, kunhan se vain lypsää ja on fyysisesti terve – väliäkö tuolla, että sen elämä on päästä kiinni sidottuna seisomista päivästä toiseen.
***
Kun kerran suunta on hevosmaailmassa näin hyvä, ei pitäisi olla mitään syytä, miksi ongelmienkin olemassaoloa ei voisi tunnustaa.
On täyttä totta, että kaikki tallit eivät ole hyviä eivätkä kaikki hevosenomistajat kohtele hevosiaan hyvin. Kivulla ja pelolla kouluttamista esiintyy valitettavasti ihan huipullakin – viimeksi olympialaisista levisi muun muassa kuvia, joissa hevosten kyljet ovat kannustenkäytöstä haavoilla. Se ei ole tarpeellista, hevosystävällistä eikä kouluratsastuksen alkuperäisen ihanteen mukaista, vaikka asiaa kuinka vääntelisi.
Tällaiset ongelmat eivät katoa hyssyttelemällä vaan nimenomaan puhumalla. Sen lisäksi, että me hevosalan ihmiset kerromme ylpeinä alan saavutuksista, meidän pitäisi puhua rohkeasti myös vaikeista asioista ja nostaa niitä esiin ihan itse, oma-aloitteisesti.
Kaikessa eläintenpidossa esiintyy hyvinvointiongelmia. Niiden tunnustaminen ei pilaa alan imagoa vaan päinvastoin kertoo vastuullisuudesta.