Sen jälkeen, kun rupesin virallisesti eläintenkouluttajaksi, huomasin hassun muutoksen tutuissani. Monia alkoi kamalasti huolettaa, mitähän mahdan ajatella heidän eläimistään. ”Tää on vähän tällainen kuriton” ja ”Tässä oiskin sulle tekemistä, hehheh” tulivat tutuiksi kommenteiksi.
Niinpä haluan vapauttaa teidät kaikki nykyiset ja tulevat tutut piinasta: Hyvää minä niistä ajattelen. Ennen kaikkea tietysti siksi, että rakastan eläimiä ja ihastun jokaiseen vastaantulevaan tassu- ja kavio-otukseen, mutta myös siksi, että tehokas koulutus perustuu hyvien asioiden huomioimiseen. Silmäni on harjaantunut näkemään luokse tulevassa koirassa innokkaat ja ystävälliset tervehdyseleet, ei niinkään niitä reittäni vasten läiskähtäviä kuraisia tassuja.
***
Tehokkaassa koulutuksessa eläimelle opetetaan, mitä sen toivotaan tekevän. Se onnistuu nimenomaan näkemällä onnistumiset. Kun eläin tekee oikein – tai oikeansuuntaisesti – se huomioidaan esimerkiksi kehulla, namilla, rapsutuksella tai paineen myötäämisellä. Näin eläin alkaa tarjota ihmisen toivomaa käytöstä lisää, ja kas, ei-toivottu jää pois. Homma on nopeaa ja tehokasta, kunhan osaamme nähdä pienetkin yritykset oikeaan suuntaan ja vahvistaa niitä.
Tästä samasta syystä minun ei käytännössä ikinä nähdä komentavan eläimiä, ei omiani eikä asiakkaiden. Se ei yksinkertaisesti ole tehokasta. Tuttu vertaus liittyy taksilla kulkemiseen: Jos kerrot kuskille vain, minne kaikkialle et ole menossa, kuinka todennäköisesti hän osaa viedä sinut perille? Eläimen on yhtä vaikea keksiä, mitä ihminen haluaa, jos opetuskeinona on ”ei”.
Komentamalla eläin kyllä usein lopettaa hankalan käytöksensä hetkeksi. Se ei kuitenkaan ole mitään koulutusta. Koulutuksen tarkoitus on saada käytös muuttumaan pysyvästi, ei vain taukoamaan juuri sillä hetkellä.
***
Mitä hyvään keskittyvä koulutus sitten tarkoittaa käytännössä? Vaikkapa tällaisia asioita:
Kun hevonen kuopii hoitopaikalla tai karsinassa, mietin, mitä haluan sen tekevän. Todennäköisesti haluan sen seisovan hiljaa. Niinpä jätän kuopimisen huomiotta ja huomioin hiljaa seisomisen. Kun hevonen on hetken rauhassa, annan porkkananpalan, rapsutan tai seurustelen. Varsin pian hevonen huomaa, miten hoitopaikalla on tarkoitus olla, ja kuopiminen jää pois. Se siis todella jää pois eikä vain lopu hetkeksi. En joudu vuosi toisensa perään komentamaan hevosta samasta asiasta, vaan se on aidosti oppinut uuden tavan toimia.
Kun hevonen jyrää taluttaessa, en ajattele tehtäväksi ”älä jyrää” vaan ”kävele vieressäni minun tahdissani”. Huomaan hyvät hetket ja palkitsen niistä herkulla tai narun löysäämisellä. Vähitellen jyrääminen jää pois ja siististä kävelystä tulee tapa. En joudu joka päivä taluttaessa nykimään narusta vaan hevosen toimintatapa todella muuttuu.
Kun koira pomppii, en ajattele tehtäväksi ”älä pompi” vaan ”pidä jalat maassa”. Palkitsen siitä. Kun kissa kiipeää syliin jalkaa pitkin, en ajattele tehtäväksi ”älä kiipeä” vaan vaikkapa ”pyydä syliin miukumalla”. Nostan syliin, kun oikeanlainen pyyntö tulee. Ja niin edelleen.
Omaksi palkkiokseni saan kivasti käyttäytyviä eläimiä ja paljon hyvää mieltä. Onhan elämä paljon kevyempää, kun näkee karvaisissa kanssaeläjissään päällimmäisenä kaiken hyvän. Kokeile vaikka!