Hyvästi, kuukausipalkka

Tua Onnela ja Werneri-hevonen

Kesällä pukuratsastuskisoissa.

En ole ikinä ollut niitä tyyppejä, jotka puhuvat sydämen äänestä. Minusta hyviä ratkaisuja syntyy niin, että punnitaan hyödyt ja haitat ja valitaan paras vaihtoehto. Olen elänyt järkevää elämää – mitä nyt joskus juhlinut vähän railakkaasti – ja puhunut muillekin järkevän elämän puolesta.

Joskus sydämen ääni kuitenkin huutaa niin kovaa, että sitä ei pysty ohittamaan. Niin minulle kävi.

Eräänä perjantai-iltana istuin viattomin mielin saunassa, kun yhtäkkiä sydämen ääni alkoi raivota. Se sanoi, että minun on lopetettava mukavasti palkatut työni toimituspäällikkönä ja ryhdyttävä yrittäjäksi. Piti kuulemma keskittyä eläimiin. Piti toteuttaa haaveita ja tehdä sitä, mistä kaikkein eniten pitää.

Kamalan kuuloista lässytystä, ajattelin. Siitä huolimatta tiesin jo aamulla, mitä aion tehdä, ja seuraavalla viikolla kävelin työnantajani pakeille.

***

Tässä sitä siis ollaan. Istun sohvalla kirjoittamassa ensimmäistä blogiani yrittäjänä, freelance-toimittajana ja eläintenkouluttajana. Saara-kissa lojuu puoliksi näppäimistön päällä vaikeuttamassa hommiani, kuten sen tapoihin kuuluu, ja Veera tuijottaa lempipaikaltaan takan päältä.

Päiväni ovat nykyään täynnä raikasta ulkoilmaa, hauskoja eläinpersoonia ja hienoja kohtaamisia niiden omistajien kanssa. Saan nähdä loisteen ihmisten silmissä, kun heidän kissansa tai hevosensa oppii uutta tai vaikea ongelma alkaa ratketa. Pääsen uudestaan ja uudestaan todistamaan eläinten oivaltamisen riemua.

Tietysti päiviini kuuluu myös vähemmän hohdokkaita hetkiä. Ei siitä kauaa ole, kun kynsin mahallani kuraista maata erään kiukkuisen ponin riimunnarun jatkeena.

Silti sydämen ääni oli täysin oikeassa. Tätä minä haluan tehdä.

***

Tässä blogissa aion kirjoittaa elämästä eläinten kanssa, kissojen ja hevosten kouluttamisesta, eläinten käyttäytymistä koskevasta tutkimuksesta ja vähän omasta arjestanikin. Jos jaksat lukea, tulet varmasti tutuksi ainakin Saaran, Veeran ja Werneri-hevosen kanssa.

Niin, ja aion kirjoittaa myös eläinten oivaltamisen ilosta. En keksinyt sitä tuossa aiemmin vain tunnelmanluojaksi tekstiä varten. Se on todellinen ja tutkimuksissa havaittu ilmiö.

Me ihmiset emme ole ainoita otuksia, joista tuntuu hienolta hoksata, nähdä asioita uudella tavalla ja tehdä sitä, mitä osaa.