Hevosten koulutus voi tuntua kaukaiselta aiheelta, jos käy vaikkapa kerran viikossa ratsastamassa. Hevosethan on jo koulutettu ja tuntilaiset vain ratsastavat, eikö?
Hevonen ei kuitenkaan tiedä, milloin sitä koulutetaan. Se oppii joka hetkestä ihmisten kanssa samalla tavalla. Siksi jokaisen ratsastajan tasosta riippumatta on hyvä tuntea joitakin hevosten oppimisen ja kouluttamisen perusperiaatteita.
***
Tärkein tällainen tunnettava koulutuskäsite on minusta negatiivinen vahviste. Se on yksi neljästä erityyppisestä käytöksen seurauksesta, joiden avulla hevonen oppii.
Negatiivinen vahviste tarkoittaa sitä, että jotakin hevosen mielestä epämiellyttävää lähtee pois. Koulutuksessa tämä on usein painetta ja paineen poistoa. Hevoselle asetetaan paine, ja kun hevonen vastaa, paine otetaan pois.
Perinteisessä hevoskoulutuksessa hevonen oppii lähes kaikki tehtävät ihmisten kanssa nimenomaan negatiivisen vahvisteen avulla. Hevonen oppii kävelemään narussa ihmisen mukana oivaltamalla, miten kiristyvän narun saa löystymään. Se oppii vapautumaan kyljessään tuntuvasta paineesta liikkumalla eteen tai sivulle ja suussa tuntuvasta paineesta hidastamalla.
Nykyään hevosten koulutuksessa käytetään entistä enemmän myös positiivista vahvistetta eli esimerkiksi ruokapalkintoa, mutta negatiivinen vahviste on silti aina vähintään mukana.
***
Mitä negatiivisen vahvisteen ymmärtämisestä sitten seuraa ratsastajalle? Esimerkiksi tällaisia oivalluksia:
Apu on se hetki, jolloin paine loppuu. Et siis kerro hevoselle asioita niinkään pohjetta tai ohjaa käyttämällä vaan sillä hetkellä, jolloin lopetat käytön. Siksi ajoitus on hyvin tärkeää. Jos esimerkiksi pyydät hevosen pohkeella raviin, hevonen lähtee ja sinä hölläät pohkeen välittömästi, viestit sille ”hyvä, tätä juuri hain”. Todennäköisesti hevonen lähtee innokkaasti raviin seuraavallakin kerralla. Jos taas hölläät myöhässä tai muuten vain jatkat jumputtamista, vaikka hevonen jo ravaa, annat outoja ja ristiriitaisia viestejä. Hevosen näkökulmasta paine ei loppunut, vaikka se vastasi. Todennäköisesti hevonen ei jaksa kauaa vastailla, ja pian sitä jo syytetäänkin laiskaksi.
Avun pitää johtaa muutokseen. Apu tarkoittaa hevoselle ”Tee jotain muuta kuin mitä nyt teet, niin saat paineen loppumaan.” Jos hevonen ei tee mitään mutta paine silti loppuu, apu ei ollut apu vaan pelkkä häiriö. Sellaiset fiksu hevonen oppii sulkemaan mielestään. Vaihtoehtoja on siis kaksi: joko et käytä apua ollenkaan tai sitten käytät ja viet sen läpi. Älä luovuta ennen kuin olet saanut aikaan muutoksen. Jos et saa muutosta pienellä avulla, tee se voimakkaammalla, etiikan ja eläinsuojelulain rajoissa toki.
Joskus näkee, että ihmiset käyttävät apuja tavoitteettomasti, koska haluavat olla hevosystävällisiä. Apujen merkityksen hämärtäminen ei kuitenkaan ole hevosystävällistä vaan karhunpalvelus. Sen sijaan hevosystävällistä on nostaa vaatimustasoa vähitellen. Jos hevonen on ennen sinua ollut jumputtajan alla ja huomannut yrittämisen turhaksi, kelpuuta ensin ihan pieni reaktio. Höllää apu heti, kun hevonen vähänkin yrittää vastata, ja kerro sille näin, että se on oikeilla jäljillä. Kun hevonen saa juonenpäästä kiinni, ala nostaa vaatimustasoa vähitellen eli höllätä apu vasta, kun saat niin ison reaktion kuin haet.
Hevosystävällistä on myös tarjota hevoselle aina mahdollisuus vastata pieneen apuun. Voimakkaampaa käytetään vasta, jos pieni ei riitä.
Ei ole olemassa ”ylläpitävää apua”. Koska avun pitää johtaa muutokseen, et voi itsekään käyttää sitä, jos et halua muutosta. Tätä samaa ratsastuksenopettajat usein korostavat vertaamalla ratsastusta potkukelkalla ajamiseen. Hevosta ei veivata koko ajan niin kuin polkupyörää vaan vauhtia lykätään vasta, jos se hiipuu.
Jos joka kulmassa kaivat sisäpohkeella tavan vuoksi, ilman että hevonen taipuu sen kummemmin, se oppii nopeasti, ettei sisäpohje oikeastaan tarkoita mitään. Turha apu voi toimia hevosen näkökulmasta jopa rangaistuksena. Jos esimerkiksi keskiravi tarkoittaa sinulle sitä, että siinä hakataan villisti pohkeella koko matka, hevonen ei kovin kauaa halua tehdä kanssasi keskiravia.
***
Hevosen oppimisen huomioiminen apujenkäytössä on siis periaatteessa aika yksinkertaista: ajoita tarkkaan, tee kunnolla mutta älä tee turhaan.
Käytäntö on sitten se vaikeampi juttu, ainakin minulle. Aivot laahaavat jäljessä, ajoitus tökkii ja oma fysiikka haraa vastaan. Mutta onhan se kiva olla hyvä ratsastaja ainakin noin teoriassa.
