Pelko ei lopu pelkäämällä

Kuvittele, että pelkäät hämähäkkejä. Jostain syystä, jota sinulle ei kerrota, joukko ihmisiä päättää tunkea sinut hämähäkkejä kuhisevaan suljettuun koppiin. Otukset ovat myrkyttömiä, mutta sinä et tiedä sitä.

Yrität rimpuilla pakoon. Riuhdot ja huudat apua, vapiset ja meinaat oksentaa pelosta. Ihmiset eivät välitä vaan sullovat sinua sisälle kepeillä lyöden. Lopulta lannistut ja luovutat ja seisot hämähäkkien keskellä aivot sumeina kauhusta. Yrität olla liikkumatta, kun kahdeksanjalkaisia otuksia kipittää niskassasi.

Kun pääset ulos, pelkäätkö hämähäkkejä vähemmän?

Koppioperaatioon osallistuneet ihmiset ehkä ajattelevat, että pelko on karissut. Hei, sinähän olet kokenut tämän jo, he sanovat, kun alkavat toistaa hanketta.

Todennäköisesti on kuitenkin käynyt päinvastoin: pelkäät hämähäkkejä entistä enemmän ja lisäksi pelkäät nyt myös suljettuja paikkoja, keppejä ja uhkaavasti käyttäytyviä ihmisiä.

***

Pahoittelen puistattavaa esimerkkiä, mutta yritän sanoa sen avulla jotain tärkeää pelosta: pelko ei lopu pelkäämällä. Se, että ihmistä tai eläintä altistetaan uudestaan ja uudestaan pelottavalle asialle, ei vie pelkoa pois.

Erityisen huonosti pelko kaikkoaa, jos sitä yritetään poistaa pakolla. Silloin on päinvastoin erittäin todennäköistä, että pelko pahenee ja saa uusia muotoja. Omaehtoinenkaan pelkojen kohtaaminen ei välttämättä auta, jos tahti on liian nopea.

Tästä käyvät esimerkiksi – vähemmän ällöttäväksi, lupaan – vaikkapa ratsastuskisat.

Koska ensimmäiset kisat jännittävät kovasti, jännitys tulee heti kättelyssä opittua osaksi kisaamista. Seuraavatkin jännittävät, joten opittu mielentila vahvistuu. Kolmansien ei ehkä enää tarvitsisi jännittää eikä varsinkaan sadansien, mutta ihme juttu, jostain syystä joka kerta ennen kisoja jännittää. Vaikka estekorkeus on 30 senttiä ja kaikki hevosesta alkaen tuttua, jännitys iskee kuin taivaalta tipahtaen.

Kyseessä on ehdollistuminen – paljon haitattomampi kuin hämähäkkikokemuksessa mutta sama ilmiö yhtä kaikki.

***

Meidän kaikkien olentojen pelkoehdollistumat toimivat samalla tavalla, olimme sitten ihmisiä, hevosia tai kissoja.

Jos olemme oppineet jonkin asian pelottavaksi, se pelottaa, oli järkeä tai ei. Jos meitä pakotetaan kokemaan pelkoa lisää, pelko vahvistuu. Saatamme kyllä pakon edessä lannistua ja lakata näyttämästä pelon merkkejä, mutta sisällä myllertää yhtä kovaa.

Pelkoehdollistuminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jälki aivoissa olisi automaattisesti muuttumaton. Myös pelkoehdollistumia voi purkaa, kunhan sen tekee oikealla tavalla.

Toistot eivät auta, jos pelko on tarpeeksi kova. Vielä vähemmän auttaa pakko. Sen sijaan toistot, joita tehdään pelkoa huomattavasti alemmalla tasolla asteittain vaatimustasoa nostaen, voivat auttaa. Sitä kutsutaan siedättämiseksi.

Entisestään touhu tehostuu, kun pelon kohteeseen aletaan yhdistää jotain miellyttävää. Sitä taas kutsutaan vastaehdollistamiseksi.

Ihmisillä pahoja pelkoja hoidetaan esimerkiksi niin, että potilas katsoo pelonaiheestaan kuvia ja tekee siihen liittyviä mielikuvaharjoituksia. Asteittain edetään kohti pelonaiheuttajan kohtaamista, koko ajan potilaalle siedettävältä tuntuvalla tasolla.

Arkisemmissa tapauksissa saatamme saada vaikkapa kisajännityksen aisoihin niin, että yhdistämme normaaliin ratsastukseen kisoihin liittyviä elementtejä. Näin saamme yhdistettyä kisamielikuviin rentoa mielentilaa ja helppojen harjoitusten tuomia onnistumisen tunteita.

Hevosilla siedättäminen ja vastaehdollistaminen voivat tarkoittaa vaikkapa harjoitusta, jossa klipperi surisee ensin kaukana, sitten vähitellen lähempänä ja ääneen yhdistetään jotain hevoselle mieluisaa, kuten porkkanaa. Kissa taas voi saada herkkuja vähitellen lähempänä ja lähempänä kuljetuskoppia.

***

Kun siedättämisen tekee oikein eli aloittaen tarpeeksi kaukaa ja edeten koko ajan pelkorajan alapuolella, se on uskomattoman nopeaa.

Jos yhteen asiaan liittyy monta eri pelkoa tai trauma taustalla on paha, aikaa voi toki upota, mutta hyvin usein vuosia vaivannut pelko voidaan hoitaa kissalta tai hevoselta pois tunnissa tai parissa. Enkä liioittele nyt yhtään. Toistan: tunnissa tai parissa.

Sen sijaan pakottamalla ja pelolle väkisin altistamalla pelko yleensä vain pahenee. Lievissä tapauksissa pakkoaltistaminen voi vähitellen auttaa, mutta silloinkin pelon haihtuminen ottaa tuskaisen paljon aikaa ja pelko on herkässä palautumaan takaisin pienimmästäkin takaiskusta.

Pelon psykologiaa on hyvä miettiä, kun kissa pelkää matkustamista aina vain tai hevonen kieltää samoille erikoisesteille vuosienkin treenin jälkeen. Pelko ei lopu pelkäämällä etkä sinäkään kuntoudu hämähäkkikopissa.